Kuinka ottaa hyviä kuvia

Tätä varmaan miettii monikin selaillessaan taas kerran lomakuvia ja todetessaan, että paremminkin voisi olla. Onneksi sentään digikameroiden aikana ei tarvitse aivan kaikkea roskaa kehittää, vaikkakin filmikameroiden aikana toi se pienoisen jännityksenkin kuvien teettämiseen kun ei ikinä voinut olla varma että mitä sieltä tulee.Hyviin kuviin pätee muutama seikka, joilla onnistuu. Tietysti olisi hienoa aina onnistua nappaamaan kuva juuri oikealla hetkellä, mutta aina se ei ole mahdollistakaan ellei kamerassa ole toimintoa, jolla pystyy ottamaan esim. useita kuvia samalla valotuksella. Kohde on myös aika oleellinen ja tylsiä kuvia ei jaksa kukaan katsella. Viime aikoina on sosiaalisessa mediassa näkynyt hauskoja kuvia kuinka ihmiset ovat esim. saaneet patsaat ”heräämään eloon” ja vanginneet ne hienosti kuvaan esim heittäytymällä itse patsaan syliin tai muuta vastaavaa. Niin sekä tietysti nämä vanhat vakiot eli auringonlaskusta otetussa kuvassa näyttää siltä kuin kohde itse ottaisi aurinkoa kiinni tai heittäisi sitä, ihmisiä ”nojaamassa” Pisan kaltevaan torniin ja tai nipistämässä Big Beniä sormien väliin. Monen mielestä ne voivat olla tylsiäkin ja loppuun kuluneita aiheita, mutta silti niitä näkee paljon. Voidaan siis puhua kuvan oikeasta sommittelusta, joka saa kuvan paremmin eloon. On parempi pitää kuvassa yksi kohde, kuin yrittää mahduttaa liikaa yhteen valokuvaan. Joskus tylsäkin aihe muuttuu mielenkiintoisemmaksi kun vaihdetaan kuvauskulmaa.Välineetkin ratkaisevat kuvan laadussa, mutta monesti myös tavallisella puhelimella saadaan vangittua ainutlaatuisia tilanteita ja todella hienoja kuvia.